Etusivulle

Lainauksia nro 4:

- neuvostokirjallisuuden absurdin mestarin Daniil Harmsin kynästä


Viisas vanhus

Kaksi pitkää otetta ko. kirjoituksesta

Minä olen ollut hyvin viisas vanhus.
    Nykyään olen jotain aivan muuta, voitte jopa katsoa ettei minua edes ole olemassa. Mutta oli aika, jolloin kuka tahansa teistä olisi voinut tulla luokseni ja vaikka hänellä olisi ollut mitä tahansa murheita tunnollaan, ja vaikka hänen mieltään olisivat raastaneet mitkä tahansa synnit, minä olisin syleillyt häntä ja sanonut:
    - Rauhoitu poikani, sillä sinun tunnollasi ei ole minkäänlaista murhetta enkä näe ruumissasi minkäänlaisia synnin merkkejä - ja hän olisi kiiruhtanut luotani onnellisena ja iloisena.
    Minä olin suuri ja voimakas. Ihmiset jotka tulivat minua kadulla vastaan kavahtivat syrjään ja minä kuljin väkijoukon läpi kuin silitysrauta.
    Minun jalkojani suudeltiin usein enkä minä pannut vastaan, sillä tiesin olevani sen arvoinen. Miksi riistää ihmisiltä ilo kunnioittaa minua? Yritin jopa itsekin harvinaisen notkeana miehenä suudella omaa jalkaani. Kävin penkille istumaan, tartuin oikeaan jalkaani ja venytin sitä kohti kasvojani. Onnistuin suutelemaan itseäni isoonvarpaaseen. Olin onnellinen. Minä tajusin muiden ihmisten onnen.
    Kaikki kumarsivat minun edessäni! Eivätkä pelkästään ihmiset vaan jopa eläimet, kaiken maailman mönkiäiset ryömivät edessäni ja heiluttelivat häntäänsä. Entä kissat sitten? Ne suorastaan jumaloivat minua ja kun kuljin rappukäytävässä ne karkeloivat edelläni pidellen toisiaan jollakin tapaa tassuista kiinni.
    Siihen aikaan olin todella viisas ja ymmärsin kaiken. Sellaista asiaa ei ollut olemassakaan, jonka edessä olisin joutunut umpikujaan. Minun ei tarvinnut kuin hetken jännittää hirvittävää älyäni ja vaikeinkin kysymys ratkesi mitä helpoimmalla tavalla. Minut vietiin jopa Aivoinstituuttiin ja näytettiin oppineille professoreille. Nämä mittasivat älyni sähköllä ja olivat täysin tyrmistyneitä. - Mitään tuollaista me emme ole nähneet koskaan, he sanoivat.
    Olin naimisissa, mutta näin vaimoani harvoin. Hän pelkäsi minua: mahtava älyni musersi hänet. Hän ei elänyt vaan vapisi ja jos minä katsoin häntä, hän alkoi nikotella. Me asuimme yhdessä melko pitkään, mutta sitten hän ilmeisesti katosi jonnekin - en muista tarkkaan.

[...] [...] [...]

   Asuin yksin ja päästin luokseni vain niitä, jotka tulivat kysymään minulta neuvoja. Mutta heitä oli paljon, joten minulla ei ollut rauhaa päivisin eikä öisin. Joskus olin niin loppuun väsynyt, että heittäydyin lattialle lepäämään. Makasin lattialla kunnes minulle tuli kylmä; silloin ponnahdin ylös ja aloin juosta lämpimikseni ympäri huonetta. Sen jälkeen istuuduin takaisin penkille ja ryhdyin taas jakamaan neuvoja kaikille tarvitseville.
   Heitä virtasi luokseni solkenaan: työntyivät sisään milloin mistäkin raosta. Minusta oli hauska katsella heidän kärsiviä kasvojaan. Keskustelin heidän kanssaan, mutta pystyin hädin tuskin pidättelemään naurua.
   Kerran en kestänyt enää vaan räjähdin nauramaan. Ja he alkoivat ryntäillä kauhuissaan pois - kuka ovesta, kuka ikkunasta, jotkut jopa suoraan seinän läpi.
    Jäätyäni yksin nousin koko valtavaan pituuteeni, avasin suuni ja sanoin:
    - Prin tim pram.
    Mutta silloin minussa naksahti jokin ja voitte katsoa, että siitä lähtien minua ei enää ole ollut olemassa.



kaikki Daniil Harms -sivuni:

Daniil Harmsin esittely
Lainauksia Harmsilta Osa I
Lainauksia Harmsilta Osa II
Lainauksia Harmsilta Osa III
Lainauksia Harmsilta Osa IV: Viisas vanhus    Olet tässä
Lainauksia Harmsilta Osa V: Esineet ja muodot ("filosofiaa"!)




Tämä sivu on yksi vanhimmista nettisivujeni sivuista. Tämä oli olemassa jo 1990-luvun melkein lopulla.
sähköpostiosoitteeni:
© Tom Kärnä