Jeesuksen elämä ja raikkaudet

Jeesus (oik. Jeshua - Jeesus on latinalaistettu muoto tästä arameankielisestä nimestä) syntyi juutalaiseen perheeseen joskus ajanlaskumme alun tienoilla tai vähän sitä ennen kai Betlehem-nimisessä kylässä, joka sijaitsi Rooman imperiumin syrjäisessä kolkassa nimeltä Juudea. Juudea (Israel) oli menettänyt itsenäisyytensä vasta joitakin vuosikymmeniä takaperin. Hänen syntymänsä aikaan Rooman valtakuntaa hallitsi sen ensimmäinen keisari (Caesar) Augustus Octavianus, joka oli edesmenneen ja murhatun merkittävän poliitikon ja sotapäällikön Gaius Julius Caesarin ottopoika. Juutalaisten maata hallitsi roomalaisten alaisuudessa puoliksi juutalainen idumealainen Herodes Suuri.

Jeesuksen äidinkieli oli aramea, joka oli pitkälti syrjäyttänyt edeltävinä vuosisatoina heprealaisten puhuman heprean. Juudeassa asui näihin aikoihin paljon myös muihin kuin juutalaiseen kansallisuuteen kuuluvia. Kreikka oli aramean ohella myös hyvin puhuttu kieli. Ja varsin moni täysi-ikäinen Juudean juutalainen mies osasi auttavasti myös hepreaa, joka oli pyhien kirjoitusten kieli.

Julkisen toimintansa Jeesus aloitti joskus kolmekymppisenä. Tähän aikaan Roomaa hallitsi Tiberius. Herodeksen kuoleman jälkeen Juudeasta oli erotettu kaksi osaa, koska Juudea piti jakaa Herodeksen kolmen pojan kesken. Heistä yksi, Juudean maakunnan hallintaansa saanut, hoiti virkaansa niin huonosti, että roomalaisten oli pakko erottaa hänet. Tilalle nimitettiin roomalainen maaherra. Jeesuksen astuttua julkisuuteen tässä virassa toimi historiankirjoissa surullisenkuuluisa Pontius Pilatus (maaherrana 26-36 jKr.).

Juutalaiset olivat Rooman valtakunnan vaikeimmin hallittava etninen ryhmä. Jos roomalaisista hallitsijoista voisi ylipäätään sanoa, että he kohtelivat jotain alistamaansa kansaa hyvin, niin voi sanoa, että he kohtelivat jotensakin niin ainakin juutalaisia. Heillä oli vähän syytäkin kohtuullisen ihmismäiseen käyttäytymiseen, sillä juutalaiset olivat itsetietoista, ylpeää ja melko selkärankaista porukkaa. Juutalaisilla oli muista valtakunnan alamaisista poiketen oma yksijumalainen varsin erikoislaatuinen uskontonsa, ja juutalaisten uskonnolliset ja kansalliset tunteet olivat kaiken aikaa vaarassa leimahtaa pahoihin liekkeihin. Roomalaiset miehittäjät voivat tuntea istuvansa ruutitynnyrin päällä.

Jeesus oli isältään oppinut rakentajan ammatin, mutta nyt 30 vuoden iän saavutettuaan Jeesus luopui työnsä tuottamasta taloudellisesta turvallisuudesta ja aloitti kiertelevän matkasaarnaajan elämän. Hän opetti ja paransi sairaita ja pahojen henkien vaivaamia. Hänen opetuksessaan oli keskeisellä sijalla Jumalan valtakunta ja se että pyhien kirjoitusten lupaukset ovat hänessä käyneet toteen. Juutalaiset unelmoivat tähän aikaan suuresta Jumalan sankarikuninkaasta, joka ajaisi roomalaiset pois ja perustaisi juutalaisten Israelin valtakunnan uudelleen täyteen loistoonsa. Siksi Jeesuksen piti hillitä itseensä kohdistuvia messias-spekulaatioita, jotka aiheuttaisivat vain hallaa hänen työlleen. Hänen Jumalansa valtakunta oli aivan toisenlainen kuin juutalaisten unelma traditionaalisen uskonnon mukaisesti hallitusta ruhtinaskunnasta.

Juutalaiseen kulttuuriin kuului käytäntö, että erityistä uskonnollista opastusta haluava mies saattoi etsiä itselleen rabbin, jonka opetusta liittyi sitten seuraamaan. Saarnaajanuransa alussa Jeesus teki asiat toisin: hän itse etsi kansan joukosta sopivat kaksitoista miestä, joista hän teki ja muokkasi oppilaittensa ydinryhmän. Näille kahdelletoista hän antoi sitten lähempää opetusta.

Jeesus saavutti suurta suosiota kansan keskuudessa. Hän oli karismaattinen ja lämmin ja ystävällinen persoonallisuus. Hänen opetuksensa oli aivan toisenlaista kuin se mihin ihmiset olivat tottuneet. Hän opetti niin kuin se, jolla on valta, ei niin kuin juutalaiset kansanjohtajat ja lainoppineet. "Mitään tämänkaltaista emme ole koskaan kuulleet", ihmiset päivittelivät.

Jeesus opetti, että ihmisten tulee ennemmin kantaa toistensa taakkoja kuin moralisoida kanssaihmisiä kauheasti siitä, että nämä eivät aina pystyneet noudattamaan hirmuisen tarkasti juutalaisten uskonnollista lakia. Moraaliopetuksessa hän toi esiin sellaisen aivan uuteen ihmiskuvaan perustuvan näkemyksen, että Jumalan tahdon mukainen hyvä elämä on enemmän kuin hyviin tekoihin pyrkimistä ja pahojen tekojen välttämistä: Jeesus ulotti etiikan ihmisen sisimpiin vaikuttimiin asti. Tämän ihmiskuvan mukaan ihminen on moraalisesti ja siis Jumala-suhteensa kannalta psykofyysinen kokonaisuus, eikä vain ihmisen hyvien ja pahojen tekojen summa: ihmisen teot ja hänen käyttäytymisensä ovat hänen kokonaispersoonallisuutensa hedelmiä. Tässä, että Jeesus opetti eettisyyden vaatimusten ulottuvan myös ihmisen sisimpiin vaikuttimiin, vaikutti se tärkeä motiivi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei kukaan voi omiin voimiinsa turvaten täyttää moraalilain vaatimuksia. Kaikki ovat luonnostaan synnin vallassa eivätkä omiin, Jumalasta ja hänen valtakunnastaan irrallisiin mahdollisuuksiinsa turvaten kykene millään elämään eettisesti hyvää elämää. Siksi pitää kokonaan luopua yrittämisestä kelvata Jumalalle. Tämä oli asia, jota hänen lähimmät oppilaansakaan eivät oikein pystyneet käsittämään.

Jeesus joutui saarnaajantyössään myös arvostelemaan ihmisiä. Juutalaisen yhteisön arvostettuja ja kunnioitettuja jäseniä hän moitti kovuudesta ja tekopyhyydestä. Tämä nakersi näiden ihmisten arvovaltaa, mikä toi Jeesukselle vihamiehiä. Viimeinen pisara on tainnut sitten olla se, että Jeesus käytännössä sanoutui irti perinnäisestä juutalaisesta uskonnosta, kun hän juutalaisten tärkeän uskonnollisen juhlan, pääsiäisen, aikaan mellasti ajaen Jerusalemin temppelin alueelta rahanvaihtajia ja uhrieläinten myyjiä. Eräs syy siihen, että Jeesukselle vähän myöhemmin kävi varsin huonosti on voinut olla myös siinä, että juutalaisen messiasideologian takia Jeesus on voinut herättää monissa juutalaisten yhteisön johtomiehissä pelkoa, että Jeesuksen takia roomalaiset tuhoavat heidän maansa ja kansakuntansa.

Kävi siis sitten niin, että juutalaisten pääsiäisjuhlan saapuessa Jeesusta tultiin yöllä vangitsemaan. Hänen lähimmät oppilaansa, jotka kait olivat hänen seurassaan, pakenivat ja jättivät hänet. Ensin häntä kuulustelivat juutalaisten omat viranomaiset. Sitten hänet vietiin roomalaisen maaherran Pontius Pilatuksen luo, jonka historiankirjat (muutenkin) tuntevat brutaalina vallankäyttäjänä. Juutalaisten kansanjohtajien asiamiehet syyttivät maaherran edessä Jeesusta kapinoitsijaksi. Pilatus ei muuttanut kansanjohtajien langettamaa tuomiota - ei kyllä silti tiedetä, miten paljon Jeesus yritti itse puolustautua maaherran edessä. Pilatus katsoi sitten olevan varminta tuomita Jeesus kuolemaan; Päätöstä varmastikin auttoi se, että pääsiäisjuhlan aikana juutalaisten uskonnolliset tunteet olivat kuumimmillaan. "Räjähdyksen" vaara oli aina olemassa. Ja näyttää siltä, että Jeesuksen vastustajat olivat vieläpä kiihottaneet hieman lisää Jerusalemiin saapuneita pyhiinvaeltajia.

Vaarallisimmista rikoksista tuomituille ja "barbaareille" ja orjille oli roomalaisilla varattuna ilkeä teloitustapa. Se on latinaksi crux, kidutusväline, suomeksi risti. Se on puinen ihmistä pitempi palkki, jonka yläosaan kiinnitetään poikkipuu. Tuomittu naulataan siihen käsistään ja jaloistaan kahdeksantuumaisilla nauloilla roikkumaan. Pystypuun puolivälin tienoille kiinnitetään puupala, jotta rikollinen voi vähän istua. Kädet tuetaan sitomalla ne poikkipuuhun. Tämä teloitustapa on äärimmäisen tuskallinen. Tuomittu voi joutua riippumaan kitumassa useita päiviä ennen kuin armelias kuolema lopulta tulee. Häntä vaivaavat janontuskat ja lihaskouristukset ja hänen on ponnisteltava itseään ylöspäin, jotta pystyisi kunnolla hengittämään. Henkistä tuskaa lisää se, että tuomittu joutuu tekemään tarpeensa siinä samassa paikassa, jossa riippuu.

Jos Jeesus olisi ollut Rooman kansalainen, hän olisi säästynyt tältä kauheudelta - mutta hänpä oli vain pahainen juutalainen maalaispoika. Ennen kuin Jeesus vietiin ristiin naulattavaksi, roomalaiset sotilaat kiduttivat häntä. Jeesus joutui sitten verissään, ruoskanjäljet selässään ja orjantappuroista kyhätty "kruunu" päänsä lihaan painettuna, kantamaan ristinsä poikkipuun teloituspaikalle. Uuteen testamenttiin tallennettu perimätieto kertoo, ettei Jeesus jaksanut kantaa palkkia perille asti. Siksi eräs pelloltaan töistä tuleva kaveri pakotettiin kantamaan puuta lopun matkan. Maaherra, ratsumies Pontius Pilatus, käski kiinnittää Jeesuksen ristiin kyltin, jossa kerrottaisiin teloituksen syy kolmella kielellä: "Tämä on Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas." Hän tarkoitti sillä: -Näin käy jokaiselle, joka itsensä kuninkaaksi nimittämällä uhmaa Rooman valtaa.

Uuteen testamenttiin talletettu perimätieto kertoo, että Jeesuksen kanssa teloitettiin myös kaksi muuta rikollista. Heitä kaikkia jotkut ilkeän näytännön katselijoista pilkkasivat onnessaan.

Jeesus kuoli jostain syystä onnekkaasti aivan ennen aikojaan (voi johtua siitä, että sotilaat olivat ruoskineet häntä ankarasti). Mutta kaksi muutakin tuomittua oli ristiinnaulituiksi suhteellisen hyvässä asemassa: koska ristiinnnaulatut eivät saaneet jäädä riippumaan juutalaisten uskonnollisen juhlan ajaksi, sotilaat kävivät jossain vaiheessa katkomassa heidän sääriluunsa, jotta he eivät voisi jaloillaan tukea itseään ristillä ja siten tukehtuisivat kuoliaaksi riittävän pian. Koska Jeesus oli jo kuollut, hänen luitaan ei katkottu. Ruumiit otettiin sitten alas.

Jeesus haudattiin. Mutta melko läheisessä tulevaisuudessa Jeesus kuitenkin sitten nousi kuolleista. Niin se käy. Ja Jeesus tuli ja meni minne ja miten tahtoi aivan suljetuista ovista välittämättä. Ja jossain vaiheessa Jeesus sitten ilmestyi joukolle lähimpiä oppilaitaan, puhui heidän kanssaan, söi heidän kanssaan ja opetti heitä. Sitten myöhemmin Jeesus katosi heidän näkyvistään. Mutta ennen lähtöään hän vakuutti oppilailleen olevansa heidän kanssaan joka päivä tämän maailmanajan loppuun saakka.

Hyvä meininki...

Asiaan edes jotenkin liittyvää kirjallisuutta:

Asiaan edes jotenkin liittyviä sivustoni muita sivuja: