|
Opi kristinusko puolessa tunnissa
Tämän sivun
sisällön täysi omaksuminen edellyttää
tiettyjä taustatietoja. Ne löytyvät paitsi muualta
myös sivustoni sivulta Jeesuksen elämä ja
raikkaudet, jolla on perustieto Jeesus Nasaretilaisen
elämästä.
Tämän sivun asia
Jumala loi maailman. Jollakin lailla hän
on hoitanut myös
Maapallon ja sillä olevan elämän niin pitkälle,
että ihmislaji on voinut syntyä. Jossain vaiheessa Jumala
keksi ilmestyä juutalaiskansan elämään, jolle
hän opetti jonkinlaista moraalilakia. Moraalilain
tarkoitus oli se, että se opittaisiin tuntemaan, mutta sillä
oli myös salattu tarkoitus: moraalilakiin tutustumalla ihmiset
voisivat ennen pitkää oppia sen, että kukaan ei kykene
elämään moraalilain mukaan. Toisin sanoen kukaan ei voi
tulla Jumalalle kelvolliseksi noudattamalla moraalilakia.
Sitten syntyi Jeesus Nasaretilainen. Jeesus oli ihminen ja eli
ihmisenä ihmisten joukossa, ja isältään Joosefilta
hän oppi rakentajan ammatin. Jeesus oli kuitenkin yhtä
Jumalan kanssa, joten hän ei ollut tavallinen ihminen.
Jumala kutsui Jeesuksen jossain vaiheessa opettamaan Jumalan
valtakuntaa ihmisille. Jeesus opetti moraalilakia uudella tavalla:
opetuksessaan hän ulotti eettisyyden koskemaan myös ihmisen
sisimpiä vaikuttimia. Kukaan ei kykene muuttamaan
itseään sisältä päin uudeksi ihmiseksi.
Roomalaiset vallanpitäjät tuomitsivat joidenkin juutalaisten
johtomiesten yllyttäminä Jeesuksen kuolemaan. Jeesus
teloitettiin ristillä. Kuolemansa jälkeen hän ilmestyi
lähimmille oppilailleen ja kertoi lähettävänsä
Jumalan ja hänen henkensä, Pyhän hengen, oppilailleen
jonka kautta hän olisi yhteydessä näihin. Pyhä
henki opettaisi ja tukisi Jeesukseen uskovia.
Koska ihminen ei voi elää moraalilain mukaan, niin suhteen
Jumalaan voi perustaa toiseen asiaan, nimittäin Jeesuksen
sovitustyöhön. Luopumalla siitä mihin ihminen itse
kuvittelee kykenevänsä omin ponnistuksin, ihminen tulee
vedetyksi Jumalan voimavaikutuksen yhteyteen. "Mikä on ihmiselle
mahdotonta, on Jumalalle mahdollista", kuten Jeesus itse oli sanonut.
Asiaan edes jotenkin liittyvää kirjallisuutta:
T.P. Virkkunen: Yksilön
uskonnollinen kehitys (kehityspsykologinen ja
uskontotieteellinen tutkimus)
T.P. Virkkunen: Uskonto ja
maailmankuva (edelliseen perustuva yleisesitys)
Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus
(kristillinen romaani, joka tulisi valita joka vuosi vuoden
kristilliseksi kirjaksi)
Asiaan edes jotenkin liittyviä sivustoni muita sivuja:
Jeesuksen
elämä ja raikkaudet
|
|