Henkilökohtaista


Etusivulle

Lepää rauhassa, Elmeri

Tälle sivulle olen koonnut kuvia koirani Elmerin hautajaisista. Elmeri kuoli kuudentoista vuoden ja viikkoa vaille kahden kuukauden ikäisenä Vantaan kunnallisella eläinlääkärillä 14. kesäkuuta 2009 klo 17.30. Hänen maallinen majansa tuhkattiin, ja uurnan minä ja veljeni Sami ja Joonas hautasimme mökillemme Rengossa. Erityisesti myös mukana olleen enomme Arto Piikin ("Raaka-Arska") ansiota on se, että haudasta saatiin oikein hieno. Mukana hautajaisissa oli myös Samin kaveri Otto Palojärvi, joka piti hienon puheen. Minä lausuin lopuksi: "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi."

Hautajaispäivä oli 4. heinäkuuta.


Kuvia klikkaamalla saa näkyviin isomman version kustakin kuvasta.

qweeqwMökin terassille olimme ennen hautajaisia koonneet pikkupöydälle tällaisen sommitelman.


Kuoppa kaivettiin lähelle mökin tontin nurkkaa, jota rajaa toiselta puolelta lampi ja toiselta tontin rajaava syvä puro.weqqwe


123Raaka-Arskan keksintö oli käyttää liuskekiviä merkitsemään ja koristamaan hautaa.


Lopullinen hauta oli/on sitten tämännäköinen. Liuskekivien keskelle oli hankittu vielä kerros kukkamultaa, johon istutimme Samin hankkiman kukan.qwe






SÄHKÖPOSTIOSOITTEENI:
etunimi.sukunimi@iki.fi