Uskonto ja maailmankuva

MAAILMANKUVAN KEHITYS JA USKONNOLLISET MAAILMANKUVAT EUROOPPALAISEN JA EUROOPPALAISLÄHTÖISEN KULTTUURIN PIIRISSÄ

Teol. tri T.P. Virkkunen (lut.) teki sellaisen merkittävän havainnon, että kaikkien 'uskontojen' maailmankuva vastaa jotakin yksilön kognitiivisen kehityksen kehitysastetta. Vasta aikuisella ihmisellä on mahdollisuus 'valita' kaikenlaisten maailmankuvien välillä. Hän esitteli tätä näkökulmaa aikoinaan kahdessa eri teoksessa, joista ensimmäinen oli Yksilön uskonnollinen kehitys, joka käsitteli yksilön uskonnollista kehitystä suomalaisen tradition/traditioitten piirissä. Jälkimmäinen oli Uskonto ja maailmankuva, jossa tri Virkkunen teki pitkälle meneviä ja varsin älykkäitä johtopäätöksiä uskonnollisista maailmankuvista.
        Tältä sivulta löytyy aihetta käsittelevä esitelmäni usean vuoden takaa. Pieniä muutoksia lukuunottamatta se on täysin samanlainen kuin alkuperäinen esitelmä. Siinä lähden tarkastelemaan asiaa lähtien nimenomaan eurooppalaisen kulttuurin tarkastelun piiristä, koska olen katsonut sen olevan hedelmällistä. En ole myöskään rajoittanut tarkasteluani vain 'uskonnollisiin maailmankuviin', kuten Virkkunen teki.

I t s e  a s i a

Eurooppalaiselle kulttuurille on ominaista sen piirissä elävien yksilöiden maailmankuvan perusteellinen muuttuminen iän myötä. Tämän esityksen tarkoituksena on esittää kuvaus maailmankuvan kehittymisestä tämän kulttuurin alueella ja näiden maailmankuvien rakenteellisista piirteistä.

YLEISTÄ

Ihminen, kuten jokainen muukin organismi, aina pyrkii aktiivisesti mukautumaan häntä ympäröivään todellisuuteen ja on kehittänyt älystään välineen tätä varten. Jotta mukautuminen ylipäätään olisi mahdollista, ihmisellä on oltava mielessään jonkinlainen malli todellisuudesta. Sellainen syntyy jo pienellä vauvalla, ja vauvaiän mentyä ohi yksilö jatkaa mallinsa rakentamista, mutta nyt jo todellisen ajattelun tasolla. Hän pyrkii luomaan itselleen kokonaiskäsityksen naailmassa vallitsevista tekijöistä ja siitä miten niihin voi mukautua. Tällaista mallia tarkoitetaan nimityksellä maailmankuva. Se koostuu siis todellisuutta koskevista katsomuksista, mutta siihen kuuluvat vain sellaiset katsomukset, joita yksilö pitää mukautumispyrkimyksensä kannalta tärkeinä. Kaikki maailmankuvaan kuuluvat katsomukset ohjaavat ihmisen käyttäytymistä.
 

AIHEESTA; MINÄ T.P.VIRKKUSTA MUKAILLEN

Jokaisella ajattelemaan pystyvällä ihmisellä on oma yksilöllinen maailmankuvansa. Nämä maailmankuvat saattavat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, joko sisällykseltään  tai rakenteeltaan, struktuuriltaan.

Sisällystä koskevia eroavaisuuksia on lukematon määrä, mutta tätä esitystä kiinnostaa näistä lähinnä vain jumalakuva, joka merkitsee katsomuksia jumalasta tai muista yli-inhimillisistä olennoista, joihin hän turvautuu.

Eurooppa on siitä hirveän jännä kappale Maata, että sitä asuttavien kansojen keskuudessa on tällä vuosisadalla ollut löydettävissä kaikki aiheeseen liittyvät maailmankuvat. Tästä syystä nimi Eurooppa puolustaa otsikossa paikkaansa.

Kuten Jean Piaget on osoittanut, ajattelulla on aina tietty yleisrakenne, ja eri yksilöillä se on erilainen. Ajattelun kehitys ilmenee juuri tämän yleisrakenteen muuttumisena. Vaikka kehitys onkin vähittäistä, siinä voidaan erottaa selviä kehitysasteita, joilla ajattelu on täysin erilaista kuin ennen. Muutokset aiheutuvat yksilössä tapahtuvasta, ympäristöstä riippumattomasta kypsymisestä. Se luo edellytykset uudenlaiselle ajatustavalle, joka kuitenkin lopullisesti on yksilön sosiaalisten kontaktien ja hänen ympäristöstä saamiensa kokemusten tulos. Henkisen kehityksen kuluessa ajattelun kehitysasteet seuraavat toisiaan aina samassa järjestyksessä, mutta yksilön osalta kehitys voi joko jatkua asteelta toiselle tai pysähtyä mille tahansa varhaisemmista asteista.

Kullakin kehitysasteella ajattelun struktuuri aiheuttaa maailmankuvan rakenteeseen tälle asteelle ominaisia piirteitä. Nämä ovat samalla kehitysasteella olevilla yksilöillä samanlaisia, vaikka heidän maailmankuvansa eroaisivat sisällykseltään suurestikin toisistaan. Tästä syystä voidaan juuri rakenteellisten piirteiden nojalla erottaa eri maailmankuvatyyppejä. Niitä, kuten ajattelun kehitysasteitakin, on vain kolme. Nämä kehitysasteet ja niitä vastaavat maailmankuvan tyypit ovat:  primitiivinen, mekanistinen  ja teleologinen tyyppi.
 

PRIMITIIVINEN MAAILMANKUVA

Varhaislapsuudessa ajattelu on diffuusia ja konkreettista. Lapsi pystyy sentähden muodostamaan vain eriytymättömiä kokonaiskäsityksiä, jotka kiinteästi liittyvät havaintoihin. Tätä kehitysastetta vastaa maailmankuva, josta käytämme nimitystä  primitiivinen  maailmankuva.

Primitiivinen maailmankuva on mitä ilmeisimmin maailmankuva, joka yksinoikeudella vallitsi inhimillistä kulttuuria kymmeniä tuhansia vuosia aina n. vuoteen 1100 eKr., jonka jälkeen on tapahtunut tiettyä kehitystä.

Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen: siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.

"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia. Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä 'primitiivisten ihmisten' eettinen näkemys ei varmasti voi olla kovin korkeatasoinen.

Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään usein animistisiksi.

'Primitiivinen ihminen' ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä 'primitiivinen' palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä, haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.

Nykyajan animistisista uskonnoista kuuluisin on Japanin šintolaisuus. Teollisuusmaissa näillä uskonnoilla ei ole juuri ollenkaan aikuisikäisiä kannattajia.
 

MEKANISTINEN MAAILMANKUVA

Myöhäislapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ajattelu muuttuu analyyttiseksi ja vähitellen myös abstraktiseksi. Käsitykset tulevat nyt eriytyneiksi, yksityiskohdat pystytään havaitsemaan hyvinkin tarkasti, mutta kokonaisuuksia, joihin ne jäsentyisivät ei tajuta. Näin on päädytty mekanistiseen maailmankuvaan.

Mekanistisen maailmankuvan mukaan lainalaisuus on kaikki. Tämän ajatustavan vaikutuksesta pyritään ilmiöitä selittämään pienimpien osatekijöidensä perusteella. Sen mukaan lainalaisuus ilmenee siten, että kausaaliset tekijät vaikuttavat aina ja kaikkialla samalla tavoin.

Mekanistiseen maailmankuvaan selkeästi pohjautuvia uskontoja ovat juutalaisuus, islam ja eteläinen budhalaisuuden muoto (hinajana), suuressa määrin myös hindulaisuus. Maallisista filosofioista on marxilaisuus ja yleisemminkin materialistinen filosofia myös luettava tähän ryhmään.

Mekanististen uskonnollisten traditioitten piirissä käsite synti koskee vain ihmisen ulkonaista käyttäytymistä, ei "sisäistä käyttäytymistä" tai ihmisen koko persoonallisuutta. Tämän ajatustavan mukaan on täysin ihmisen vallassa se, elääkö hän vai eikö elä moraalista elämää. Ja moraali siis merkitsee vain tekoja ja oikeanlaista käyttäytymistä. Ihmisellä on todellinen vapaus valita hyvän ja pahan välillä.

Sikäli kuin mekanistiseen maailmankuvaan kuuluu jumalakuva, se on legalistinen. Legalistiseen jumalakuvan mukainen jumala on tekojen vartija, joka vaatii tahtonsa täyttämistä. Koska mekanistinen maailmankuva tuntee vain kausaaliset tekijät tapahtumien aiheuttajina, tulee Jumalasta myös kausaliteetin toteuttaja. Tästä johtuu mekanistis-teististen traditioitten syvä näkemyksen kaksijakoisuus: toisaalta ihmisellä on tunne tahtonsa vapaudesta ja tähän liittyvä eettinen vastuu; toisaalta usko Jumalan ehdottomaan valtiuteen tekee ihmisen vapaudesta enemmän tai vähemmän illuusion. Islamissa ja juutalaisuudessa on molemmissa ollut vahvasti esillä tämä ristiriita, jonka mekanistinen maailmankuva aiheuttaa.

Legalistista jumalakuvaa on kahta tyyppiä: uskonnollis-legalistinen ja moraalis-legalistinen. Edellisessä on uskonnollinen, Jumalaan turvautuva asenne etualalla.Tähän jumalakuvaan ei juuri liity pelkoa. Jälkimmäinen jumalakuva esittää Jumalan nimenomaan moraalinvartijana. Kehitys voi johtaa moraalis-legalistisen jumalakuvan muuttumaan uskonnollis-legalistiseksi.

TELEOLOGINEN MAAILMANKUVA

14-16 vuoden iässä ajattelu voi saavuttaa lopullisen kehitysasteensa ja muuttua synteettiseksi. Nyt tajutaan yksityiskohdat integroituneina suurempiin kokonaisuuksiin, joista ne saavat leimansa. Ajattelussa etsitään nyt tällaisia kokonaisuuksia ja edetään niistä yksityiskohtiin. Tällainen on  teleologinen maailmankuva.

Kun mekanistinen maailmankuva tunnusti vain kausaaliset tekijät tapahtumien aiheuttajiksi, teleologisen maailmankuvan mukaan näitä tekijöitä on kahdenlaisia: kausaalisten tekijöiden, jotka siis ovat tämänkin maailmankuvan mukaan tapahtumien välittömiä aiheuttajia, lisäksi on olemassa ohjaavia tekijöitä; se, miten kausaaliset tekijät vaikuttavat, riippuu siitä, mihin kokonaisuuteen ne kuuluvat. Tähän kuuluu myös sellainen näkemys, että kehityksen eri vaiheissa tapahtuu sellaista, mitä ei ole tapahtunut aikaisemmin ja mikä ei koskaan enää toistu samanlaisena.

Teleologinen maailmankuva käsittää synnin koko ihmisen persoonallisuutta koskevaksi asiaksi. Synnissä ei siis tässä ole kyse vain moraalisesti vääristä teoista, vaan epäkelvosta mielenlaadusta.

Jumalakuvaa, joka vastaa teleologista ajatustapaa, nimitämme dynaamiseksi jumalakuvaksi. Sana "dynaaminen" kuvaa alati uutta luovaa Jumalaa, joka itse toteuttaa ihmisessä tahtonsa. Dynaamiseen jumalakuvaan eivät kuulu sellaiset näkemykset, että ihmisen pitäisi tai että ihminen voisi muuttaa itsensä Jumalan tahdon mukaiseksi. Koska ihminen ei voi pelastaa itseään, tulee pyhästä hengestä merkittävä pelastusopin kannalta. Ihmisen tehtäväksi eettisyyden alueella jää vain valintojen teko, voidaan sanoa: avautuminen Jumalalle.

Dynaaminen jumalakuva on vielä melko harvinainen tässä maailmassa.

Tällä hetkellä ainoa joten kuten laajalle levinnyt suurin piirtein teleologiseen ajatustapaan perustuva uskonnollinen oppi on kristinusko. Katolisen ja ortodoksisen uskon kannattajat samoin kuin monofysiitit eivät siis tämän tulkinnan mukaan lukeudu varsinaisiin kristittyihin. Jos teleologista maailmankuvaa kannattavia onkin muita kuin kristittyjä, heitä on melko vähän ja he ovat aika hyvin hajallaan.

KRISTINUSKO JA KRISTUSPERÄISET KIRKOT JA NIIDEN OPIT

Katolista kirkkoa monet nimittävät kristilliseksi. Kuitenkin se on kirkko, jonka oppi on perusteellinen sekoitus primitiivistä, mekanistista sekä teleologista maailmankuvaa. Katolisen kirkon pyhimyskultti kertoo primitiivisen tradition vaikutuksesta, onhan siinä tavallaan kyse polyteismistä. Sama pätee sen oppiin sovituksesta, jonka mukaan Kristuksen uhri muuttaa Jumalan suhteen ihmisiin, eikä päinvastoin. Mekanistisesta traditiosta kielii kirkon legalistinen jumalakuva. Teleologista ajatustapaa edustaa katolisen kirkon maailmankuvassa sen ihmisen kokonaispersoonallisuutta painottava näkemys.

Uskonpuhdistuksen piti palauttaa teleologinen, kristillinen, näkemys kunniaan. Mutta sitä se ei kunnolla tehnyt. Asiaa on vaikeuttanut se, että Uudessa testamentissa on monenlaista maailmankuvaa. Vaikka näiden kristittyjen Raamatun tekstien selkeä enemmistö on teleologisen maailmankuvan kannalla, löytyy sieltä silti harmillisen paljon 'maailmankuvallisia kauneusvirheitä'. Kristityillä on ollut paha tapa uskoa koko Raamattuun ehdottomana Jumalan sanana. Varsinkin kun Vanha testamentti vielä lähes yksinomaan puolustaa mekanistis-teististä, ei-kristillistä, maailmankuvaa. Raamattu on turhan usein sekoittanut kunnon ihmisten mieliä.
 

Kerronpa, mitä teleologis-kristillisen maailmankuvan kannalta ikäviä sattumia löytyy nykykristittyjen uskosta. Kommentoin myös hieman.

 A.. Oppi palkkioista ylösnousemuksen jälkeen.
          |  Kommenttini: Ihmistä ei voi palkita, koska ihmisen pelastuminen ei ole kiinni hänen omista ansioistaan, vaan Jumalan armosta.
 B.. Oppi ikuisesta helvetinpiinasta.
         |  Kommenttini: Ihmistä ei voi tuomita ikuiseen helvetinpiinaan, koska Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Jumalan julmuus, sadismi on pahasti ristiriidassa kristillisen ajatuksen Jumalan rakkaudesta kanssa.

Tuossa olivat tärkeimmät ikävät sattumat. Mutta täytyy vielä sanoa, että legalistisen jumalakuvan kummitus tekee varmasti edelleen pahoja tuhojaan kristinuskon sisällä..


Alla taulukko, joka antaa jonkinlaisen kuvan eri maailmankuviin liittyvistä käsityksistä:

TAULUKKO 1.1	Maailmankuvan tunnusväittämä	Ko. maailmankuvaan perustuvat 'uskonnot'	Maailmankuvan ajatustapa	Maailmankuvan ajatustapaa vastaava jumalakuva
Primitiivinen maailmankuva	Kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen aiheuttamia	animistiset 'uskonnot'	diffuusi ja konkreettinen; so. lapsenomainen	Antropomorfinen; jumalat ovat ihmisenkaltaisia, vaikka heillä on enemmän valtaa kuin ihmisellä
Teistinen mekanistinen maailmankuva	Jumala vaikuttaa kaiken, mikä tapahtuu	teistiset legalistiset 'uskonnot', kuten islam ja juutalaisten 'uskonto'	analyyttinen	Legalistinen; Jumalan suhtautuminen ihmisiin riippuu täysin siitä, miten hyvin tämä noudattaa hänen tahtoaan
Ei-teistinen, mutta uskonnollinen mekanistinen maailmankuva	Kausaliteetti kuuluu maailman rakenteeseen; Jumala ei vaikuta mitään	ei-teistiset 'uskonnot', lähinnä buddhalaisuuden jotkut muodot	- "" -	Ei ole
Ei-teistinen, materialistinen maailmankuva	Kausaliteetti kuuluu maailman rakenteeseen; aine primaarinen olemassaolon aines; aine ja sen olomuodot kaikki	ei ole 'uskonnon' kanssa tekemisissä	- "" -	Ei ole
Teleologinen maailmankuva	Kausaaliset tekijät ovat tapahtumien välittömiä aiheuttajia, mutta niiden vaikutus riippuu siitä, mihin kokonaisuuteen ne kuuluvat	käytännössä vain kristinusko	synteettinen	Dynaaminen; Jumala jakaa ihmisille rakkauttaan ja niin tehdessään ei kysy ihmisiltä, ovatko he sen ansainneet.

EPILOGI: TIEDE JA MAAILMANKUVA

Tiede on uuden ajan alusta haluttu perustaa mekaanis-mekanistisen maailmankuvan perustalle. On väitetty, että empiirinen tiede perustuu havainnoille. T.P. Virkkusen mukaan se, että mekanistista maailmankuvaa on pidetty tieteellisenä ja teleologista epätieteellisenä, johtunee aika lailla siitä, ettei ohjaaville tekijöille ole löydetty käsitteitä.

Kuitenkin teleologinen maailmankuva on se maailmankuva, joka edustaa ajattelun kypsyyden astetta. Jossain määrin siinä peruskouluiän ja lukioiän rajan tienoilla kulkee se rajaviiva, jonka tienoilla ihmisen ajatustapa voi aikaisintaan muuttua synteettiseksi ja maailmankuva sen myötä teleologiseksi.

Filosofi Karl Popper on yhtenä harvoista tiedemiehistä noussut sitä usein itsestäänselvyytenä pidettyä näkemystä vastaan, että tiede lähtee havainnoista. Hän on sitä mieltä, että havaintoja edeltää aina jokin teoreettinen viitekehys. Havainnoista tulee merkittäviä tieteelle vasta sitten, kun syntyy jokin ongelma, ristiriita, joka merkitsee ongelmaa suhteessa aikaisempiin odotuksiin. Popper tunnustaa havainnoille vain kriittisten argumenttien arvon. Ne eivät sinänsä todista teorian totuutta, mutta teorian virheet ne voivat paljastaa.

Minusta Popperin näkemys tieteestä on mainio. Mainio se on varsinkin siksi, että tämä hänen teoriansa, joka perustuu oikeastaan teleologiseen maailmankuvaan, on varmastikin todenmukaisempi kuin tiedeyhteisön virallinen näkemys, joka siis on "vain" yksi mekanististen traditioitten teeseistä. Aikaa myöten popperilainen näkemys deduktiosta tieteellisenä menetelmänä varmasti olennaisesti syrjäyttää aikaisemman induktionistisen. Syrjäyttää, mikäli tiede on vielä ylipäätään olemassa.

T.P. Virkkusen asiaan liittyvät teokset:

T.P. Virkkusen ensimmäinen aiheeseen liittyvä teos, joka käsittelee ihmisten maailmankuvien tutkimusta:
Yksilön uskonnollinen kehitys

T.P. Virkkusen toinen teos, joka perustuu ensimmäiseen. Siinä hän asittelee tekemiän johtopäätöksiä uskonnollisista maailmankuvista:
Uskonto ja maailmankuva

"Siihen aikaan minä olin todella viisas ja ymmärsin kaiken"

PS Olen ajan kuluessa maallistunut melko paljon. Mutta tunnuslauseeni kuuluu: "Vaikka Jumalaa ei olisi, niin Kristuksen sovitustyöhön turvautuminen toimii joka tapauksessa."

sähköpostiosoitteeni:

© Tom Kärnä