Uskonto ja maailmankuva
MAAILMANKUVAN KEHITYS JA USKONNOLLISET
MAAILMANKUVAT EUROOPPALAISEN JA EUROOPPALAISLÄHTÖISEN
KULTTUURIN PIIRISSÄ
Teol. tri T.P. Virkkunen (lut.) teki sellaisen merkittävän
havainnon, että kaikkien 'uskontojen' maailmankuva vastaa jotakin
yksilön kognitiivisen kehityksen kehitysastetta. Vasta aikuisella
ihmisellä on mahdollisuus 'valita' kaikenlaisten maailmankuvien
välillä. Hän esitteli tätä näkökulmaa aikoinaan kahdessa eri
teoksessa, joista ensimmäinen oli
Yksilön uskonnollinen
kehitys, joka käsitteli yksilön uskonnollista kehitystä
suomalaisen tradition/traditioitten piirissä. Jälkimmäinen oli
Uskonto
ja maailmankuva, jossa tri Virkkunen teki pitkälle meneviä
ja varsin älykkäitä johtopäätöksiä uskonnollisista
maailmankuvista.
Tältä sivulta löytyy
aihetta käsittelevä esitelmäni usean vuoden takaa. Pieniä
muutoksia lukuunottamatta se on täysin samanlainen kuin
alkuperäinen esitelmä. Siinä lähden tarkastelemaan asiaa lähtien
nimenomaan eurooppalaisen kulttuurin tarkastelun piiristä, koska
olen katsonut sen olevan hedelmällistä. En ole myöskään
rajoittanut tarkasteluani vain 'uskonnollisiin maailmankuviin',
kuten Virkkunen teki.
I t s e a s i a
Eurooppalaiselle kulttuurille on ominaista sen piirissä elävien
yksilöiden maailmankuvan perusteellinen muuttuminen iän myötä.
Tämän esityksen tarkoituksena on esittää kuvaus maailmankuvan
kehittymisestä tämän kulttuurin alueella ja näiden maailmankuvien
rakenteellisista piirteistä.
YLEISTÄ
Ihminen, kuten jokainen muukin organismi, aina pyrkii aktiivisesti
mukautumaan häntä ympäröivään todellisuuteen ja on kehittänyt
älystään välineen tätä varten. Jotta mukautuminen ylipäätään olisi
mahdollista, ihmisellä on oltava mielessään jonkinlainen malli
todellisuudesta. Sellainen syntyy jo pienellä vauvalla, ja
vauvaiän mentyä ohi yksilö jatkaa mallinsa rakentamista, mutta nyt
jo todellisen ajattelun tasolla. Hän pyrkii luomaan itselleen
kokonaiskäsityksen naailmassa vallitsevista tekijöistä ja siitä
miten niihin voi mukautua. Tällaista mallia tarkoitetaan
nimityksellä maailmankuva. Se koostuu siis todellisuutta
koskevista katsomuksista, mutta siihen kuuluvat vain sellaiset
katsomukset, joita yksilö pitää mukautumispyrkimyksensä kannalta
tärkeinä. Kaikki maailmankuvaan kuuluvat katsomukset ohjaavat
ihmisen käyttäytymistä.
AIHEESTA; MINÄ T.P. VIRKKUSTA MUKAILLEN
Jokaisella ajattelemaan pystyvällä ihmisellä on oma yksilöllinen
maailmankuvansa. Nämä maailmankuvat saattavat poiketa toisistaan
hyvinkin paljon, joko sisällykseltään tai rakenteeltaan,
struktuuriltaan.
Sisällystä koskevia eroavaisuuksia on lukematon määrä, mutta tätä
esitystä kiinnostaa näistä lähinnä vain jumalakuva, joka merkitsee
katsomuksia jumalasta tai muista yli-inhimillisistä olennoista,
joihin hän turvautuu.
Eurooppa on siitä hirveän jännä kappale Maata, että sitä
asuttavien kansojen keskuudessa on tällä vuosisadalla ollut
löydettävissä kaikki aiheeseen liittyvät maailmankuvat. Tästä
syystä nimi Eurooppa puolustaa otsikossa paikkaansa.
Kuten Jean Piaget on osoittanut, ajattelulla on aina tietty
yleisrakenne, ja eri yksilöillä se on erilainen. Ajattelun kehitys
ilmenee juuri tämän yleisrakenteen muuttumisena. Vaikka kehitys
onkin vähittäistä, siinä voidaan erottaa selviä kehitysasteita,
joilla ajattelu on täysin erilaista kuin ennen. Muutokset
aiheutuvat yksilössä tapahtuvasta, ympäristöstä riippumattomasta
kypsymisestä. Se luo edellytykset uudenlaiselle ajatustavalle,
joka kuitenkin lopullisesti on yksilön sosiaalisten kontaktien ja
hänen ympäristöstä saamiensa kokemusten tulos. Henkisen kehityksen
kuluessa ajattelun kehitysasteet seuraavat toisiaan aina samassa
järjestyksessä, mutta yksilön osalta kehitys voi joko jatkua
asteelta toiselle tai pysähtyä mille tahansa varhaisemmista
asteista.
Kullakin kehitysasteella ajattelun struktuuri aiheuttaa
maailmankuvan rakenteeseen tälle asteelle ominaisia piirteitä.
Nämä ovat samalla kehitysasteella olevilla yksilöillä samanlaisia,
vaikka heidän maailmankuvansa eroaisivat sisällykseltään
suurestikin toisistaan. Tästä syystä voidaan juuri rakenteellisten
piirteiden nojalla erottaa eri maailmankuvatyyppejä. Niitä, kuten
ajattelun kehitysasteitakin, on vain kolme. Nämä kehitysasteet ja
niitä vastaavat maailmankuvan tyypit ovat: primitiivinen,
mekanistinen ja teleologinen tyyppi.
PRIMITIIVINEN MAAILMANKUVA
Varhaislapsuudessa ajattelu on diffuusia ja konkreettista. Lapsi
pystyy sentähden muodostamaan vain eriytymättömiä
kokonaiskäsityksiä, jotka kiinteästi liittyvät havaintoihin. Tätä
kehitysastetta vastaa maailmankuva, josta käytämme nimitystä
primitiivinen maailmankuva.
Primitiivinen maailmankuva on mitä ilmeisimmin maailmankuva, joka
yksinoikeudella vallitsi inhimillistä kulttuuria kymmeniä tuhansia
vuosia aina n. vuoteen 1100 eKr., jonka jälkeen on tapahtunut
tiettyä kehitystä.
Primitiivisen maailmankuvan tunnusmerkkinä voidaan pitää
näkemystä, että kaikki tapahtumat ovat elävien olentojen
aiheuttamia. Maailmankuva ei tunne lainalaisuutta. Toinen
tunnusmerkki on se, että maailman ajatellaan olevan staattinen:
siinä ei ajatella olevan tiettyyn suuntaan vaikuttavia muutoksia.
"Primitiivisissä kulttuureissa" moraali on tapamoraalia.
Muunlaista eettisyyttä kuin yhteiskunnan lakien ja normien
noudattamista ei primitiivinen maailmankuva tunne. Tästä syystä
'primitiivisten ihmisten' eettinen näkemys ei varmasti voi olla
kovin korkeatasoinen.
Primitiiviseen maailmankuvaan perustuvia uskontoja nimitetään
usein animistisiksi.
'Primitiivinen ihminen' ei tunne lainalaisuutta myöskään jumalien
toiminnassa. Niinpä hän kokee, että hänen tulee taivuttaa jumala
itselleen suosiolliseksi. Tämä tapahtuu rukouksin, uhrein ja
riitein. Animististen uskontojen jumalat ovat kovin
ihmisenkaltaisia, niiden mieli voi herkästi muuttua. Niinpä
'primitiivinen' palvoja ei ikinä voi olla täysin varma siitä,
haluaako hänen jumalansa auttaa häntä.
Nykyajan animistisista uskonnoista kuuluisin on Japanin
šintolaisuus. Teollisuusmaissa näillä uskonnoilla ei ole juuri
ollenkaan aikuisikäisiä kannattajia.
MEKANISTINEN MAAILMANKUVA
Myöhäislapsuudessa ja varhaisnuoruudessa ajattelu muuttuu
analyyttiseksi ja vähitellen myös abstraktiseksi. Käsitykset
tulevat nyt eriytyneiksi, yksityiskohdat pystytään havaitsemaan
hyvinkin tarkasti, mutta kokonaisuuksia, joihin ne jäsentyisivät
ei tajuta. Näin on päädytty mekanistiseen maailmankuvaan.
Mekanistisen maailmankuvan mukaan lainalaisuus on kaikki. Tämän
ajatustavan vaikutuksesta pyritään ilmiöitä selittämään pienimpien
osatekijöidensä perusteella. Sen mukaan lainalaisuus ilmenee
siten, että kausaaliset tekijät vaikuttavat aina ja kaikkialla
samalla tavoin.
Mekanistiseen maailmankuvaan selkeästi pohjautuvia uskontoja ovat
juutalaisuus, islam ja eteläinen budhalaisuuden muoto (hinajana),
suuressa määrin myös hindulaisuus. Maallisista filosofioista on
marxilaisuus ja yleisemminkin materialistinen filosofia myös
luettava tähän ryhmään.
Mekanististen uskonnollisten traditioitten piirissä käsite synti
koskee vain ihmisen ulkonaista käyttäytymistä, ei "sisäistä
käyttäytymistä" tai ihmisen koko persoonallisuutta. Tämän
ajatustavan mukaan on täysin ihmisen vallassa se, elääkö hän vai
eikö elä moraalista elämää. Ja moraali siis merkitsee vain tekoja
ja oikeanlaista käyttäytymistä. Ihmisellä on todellinen vapaus
valita hyvän ja pahan välillä.
Sikäli kuin mekanistiseen maailmankuvaan kuuluu jumalakuva, se on
legalistinen. Legalistiseen jumalakuvan mukainen jumala on tekojen
vartija, joka vaatii tahtonsa täyttämistä. Koska mekanistinen
maailmankuva tuntee vain kausaaliset tekijät tapahtumien
aiheuttajina, tulee Jumalasta myös kausaliteetin toteuttaja. Tästä
johtuu mekanistis-teististen traditioitten syvä näkemyksen
kaksijakoisuus: toisaalta ihmisellä on tunne tahtonsa vapaudesta
ja tähän liittyvä eettinen vastuu; toisaalta usko Jumalan
ehdottomaan valtiuteen tekee ihmisen vapaudesta enemmän tai
vähemmän illuusion. Islamissa ja juutalaisuudessa on molemmissa
ollut vahvasti esillä tämä ristiriita, jonka mekanistinen
maailmankuva aiheuttaa.
Legalistista jumalakuvaa on kahta tyyppiä:
uskonnollis-legalistinen ja moraalis-legalistinen. Edellisessä on
uskonnollinen, Jumalaan turvautuva asenne etualalla.Tähän
jumalakuvaan ei juuri liity pelkoa. Jälkimmäinen jumalakuva
esittää Jumalan nimenomaan moraalinvartijana. Kehitys voi johtaa
moraalis-legalistisen jumalakuvan muuttumaan
uskonnollis-legalistiseksi.
TELEOLOGINEN MAAILMANKUVA
14-16 vuoden iässä ajattelu voi saavuttaa lopullisen
kehitysasteensa ja muuttua synteettiseksi. Nyt tajutaan
yksityiskohdat integroituneina suurempiin kokonaisuuksiin, joista
ne saavat leimansa. Ajattelussa etsitään nyt tällaisia
kokonaisuuksia ja edetään niistä yksityiskohtiin. Tällainen
on teleologinen maailmankuva.
Kun mekanistinen maailmankuva tunnusti vain kausaaliset tekijät
tapahtumien aiheuttajiksi, teleologisen maailmankuvan mukaan näitä
tekijöitä on kahdenlaisia: kausaalisten tekijöiden, jotka siis
ovat tämänkin maailmankuvan mukaan tapahtumien välittömiä
aiheuttajia, lisäksi on olemassa ohjaavia tekijöitä; se, miten
kausaaliset tekijät vaikuttavat, riippuu siitä, mihin
kokonaisuuteen ne kuuluvat. Tähän kuuluu myös sellainen näkemys,
että kehityksen eri vaiheissa tapahtuu sellaista, mitä ei ole
tapahtunut aikaisemmin ja mikä ei koskaan enää toistu
samanlaisena.
Teleologinen maailmankuva käsittää synnin koko ihmisen
persoonallisuutta koskevaksi asiaksi. Synnissä ei siis tässä ole
kyse vain moraalisesti vääristä teoista, vaan epäkelvosta
mielenlaadusta.
Jumalakuvaa, joka vastaa teleologista ajatustapaa, nimitämme
dynaamiseksi jumalakuvaksi. Sana "dynaaminen" kuvaa alati uutta
luovaa Jumalaa, joka itse toteuttaa ihmisessä tahtonsa.
Dynaamiseen jumalakuvaan eivät kuulu sellaiset näkemykset, että
ihmisen pitäisi tai että ihminen voisi muuttaa itsensä Jumalan
tahdon mukaiseksi. Koska ihminen ei voi pelastaa itseään, tulee
pyhästä hengestä merkittävä pelastusopin kannalta. Ihmisen
tehtäväksi eettisyyden alueella jää vain valintojen teko, voidaan
sanoa: avautuminen Jumalalle.
Dynaaminen jumalakuva on vielä melko harvinainen tässä maailmassa.
Tällä hetkellä ainoa joten kuten laajalle levinnyt suurin piirtein
teleologiseen ajatustapaan perustuva uskonnollinen oppi on
kristinusko. Katolisen ja ortodoksisen uskon kannattajat samoin
kuin monofysiitit eivät siis tämän tulkinnan mukaan lukeudu
varsinaisiin kristittyihin. Jos teleologista maailmankuvaa
kannattavia onkin muita kuin kristittyjä, heitä on melko vähän ja
he ovat aika hyvin hajallaan.
KRISTINUSKO JA KRISTUSPERÄISET KIRKOT JA NIIDEN OPIT
Katolista kirkkoa monet nimittävät kristilliseksi. Kuitenkin se on
kirkko, jonka oppi on perusteellinen sekoitus primitiivistä,
mekanistista sekä teleologista maailmankuvaa. Katolisen kirkon
pyhimyskultti kertoo primitiivisen tradition vaikutuksesta, onhan
siinä tavallaan kyse polyteismistä. Sama pätee sen oppiin
sovituksesta, jonka mukaan Kristuksen uhri muuttaa Jumalan suhteen
ihmisiin, eikä päinvastoin. Mekanistisesta traditiosta kielii
kirkon legalistinen jumalakuva. Teleologista ajatustapaa edustaa
katolisen kirkon maailmankuvassa sen ihmisen
kokonaispersoonallisuutta painottava näkemys.
Uskonpuhdistuksen piti palauttaa teleologinen, kristillinen,
näkemys kunniaan. Mutta sitä se ei kunnolla tehnyt. Asiaa on
vaikeuttanut se, että Uudessa testamentissa on monenlaista
maailmankuvaa. Vaikka näiden kristittyjen Raamatun tekstien selkeä
enemmistö on teleologisen maailmankuvan kannalla, löytyy sieltä
silti harmillisen paljon 'maailmankuvallisia kauneusvirheitä'.
Kristityillä on ollut paha tapa uskoa koko Raamattuun ehdottomana
Jumalan sanana. Varsinkin kun Vanha testamentti vielä lähes
yksinomaan puolustaa mekanistis-teististä, ei-kristillistä,
maailmankuvaa. Raamattu on turhan usein sekoittanut kunnon
ihmisten mieliä.
Kerronpa, mitä teleologis-kristillisen maailmankuvan kannalta
ikäviä sattumia löytyy nykykristittyjen uskosta. Kommentoin myös
hieman.
A.. Oppi palkkioista ylösnousemuksen jälkeen.
|
Kommenttini: Ihmistä ei voi palkita, koska ihmisen pelastuminen ei
ole kiinni hänen omista ansioistaan, vaan Jumalan armosta.
B.. Oppi ikuisesta helvetinpiinasta.
|
Kommenttini: Ihmistä ei voi tuomita ikuiseen helvetinpiinaan,
koska Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Jumalan julmuus, sadismi on
pahasti ristiriidassa kristillisen ajatuksen Jumalan rakkaudesta
kanssa.
Tuossa olivat tärkeimmät ikävät sattumat. Mutta täytyy vielä
sanoa, että legalistisen jumalakuvan kummitus tekee varmasti
edelleen pahoja tuhojaan kristinuskon sisällä..
Alla taulukko, joka antaa jonkinlaisen kuvan eri maailmankuviin
liittyvistä käsityksistä:
TAULUKKO 1.1
|
Maailmankuvan tunnusväittämä
|
Ko. maailmankuvaan perustuvat
'uskonnot'
|
Maailmankuvan ajatustapa
|
Maailmankuvan ajatustapaa
vastaava jumalakuva
|
Primitiivinen maailmankuva
|
Kaikki tapahtumat ovat
elävien olentojen aiheuttamia
|
animistiset 'uskonnot'
|
diffuusi ja konkreettinen;
so. lapsenomainen
|
Antropomorfinen; jumalat ovat
ihmisenkaltaisia, vaikka heillä on enemmän valtaa
kuin ihmisellä
|
Teistinen mekanistinen
maailmankuva
|
Jumala vaikuttaa kaiken, mikä
tapahtuu
|
teistiset legalistiset
'uskonnot', kuten islam ja juutalaisten 'uskonto'
|
analyyttinen
|
Legalistinen; Jumalan
suhtautuminen ihmisiin riippuu täysin siitä, miten
hyvin tämä noudattaa hänen tahtoaan
|
Ei-teistinen, mutta
uskonnollinen mekanistinen maailmankuva
|
Kausaliteetti kuuluu maailman
rakenteeseen; Jumala ei vaikuta mitään
|
ei-teistiset 'uskonnot', lähinnä
buddhalaisuuden jotkut muodot
|
- "" -
|
Ei ole
|
Ei-teistinen, materialistinen
maailmankuva
|
Kausaliteetti kuuluu maailman
rakenteeseen; aine primaarinen olemassaolon aines;
aine ja sen olomuodot kaikki
|
ei ole 'uskonnon' kanssa
tekemisissä
|
- "" -
|
Ei ole
|
Teleologinen maailmankuva
|
Kausaaliset tekijät ovat
tapahtumien välittömiä aiheuttajia, mutta niiden
vaikutus riippuu siitä, mihin kokonaisuuteen ne
kuuluvat
|
käytännössä vain kristinusko
|
synteettinen
|
Dynaaminen; Jumala jakaa
ihmisille rakkauttaan ja niin tehdessään ei kysy
ihmisiltä, ovatko he sen ansainneet.
|
EPILOGI: TIEDE JA MAAILMANKUVA
Tiede on uuden ajan alusta haluttu perustaa mekaanis-mekanistisen
maailmankuvan perustalle. On väitetty, että empiirinen tiede
perustuu havainnoille. T.P. Virkkusen mukaan se, että mekanistista
maailmankuvaa on pidetty tieteellisenä ja teleologista
epätieteellisenä, johtunee aika lailla siitä, ettei ohjaaville
tekijöille ole löydetty käsitteitä.
Kuitenkin teleologinen maailmankuva on se maailmankuva, joka
edustaa ajattelun kypsyyden astetta. Jossain määrin siinä
peruskouluiän ja lukioiän rajan tienoilla kulkee se rajaviiva,
jonka tienoilla ihmisen ajatustapa voi aikaisintaan muuttua
synteettiseksi ja maailmankuva sen myötä teleologiseksi.
Filosofi Karl Popper on yhtenä harvoista tiedemiehistä noussut
sitä usein itsestäänselvyytenä pidettyä näkemystä vastaan, että
tiede lähtee havainnoista. Hän on sitä mieltä, että havaintoja
edeltää aina jokin teoreettinen viitekehys. Havainnoista tulee
merkittäviä tieteelle vasta sitten, kun syntyy jokin ongelma,
ristiriita, joka merkitsee ongelmaa suhteessa aikaisempiin
odotuksiin. Popper tunnustaa havainnoille vain kriittisten
argumenttien arvon. Ne eivät sinänsä todista teorian totuutta,
mutta teorian virheet ne voivat paljastaa.
Minusta Popperin näkemys tieteestä on mainio. Mainio se on
varsinkin siksi, että tämä hänen teoriansa, joka perustuu
oikeastaan teleologiseen maailmankuvaan, on varmastikin
todenmukaisempi kuin tiedeyhteisön virallinen näkemys, joka siis
on "vain" yksi mekanististen traditioitten teeseistä. Aikaa myöten
popperilainen näkemys deduktiosta tieteellisenä menetelmänä
varmasti olennaisesti syrjäyttää aikaisemman induktionistisen.
Syrjäyttää, mikäli tiede on vielä ylipäätään olemassa.
T.P. Virkkusen asiaan liittyvät teokset:
T.P. Virkkusen ensimmäinen aiheeseen liittyvä teos, joka
käsittelee ihmisten maailmankuvien tutkimusta:
Yksilön uskonnollinen kehitys
T.P. Virkkusen toinen teos, joka perustuu ensimmäiseen. Siinä hän
asittelee tekemiän johtopäätöksiä uskonnollisista maailmankuvista:
Uskonto ja maailmankuva
"Siihen aikaan minä olin todella viisas ja ymmärsin kaiken"
PS. Ensimmäinen äkillisistä hengellisluontoisista kriiseistäni oli
ollut vuonna 1993 tapahtunut kristinuskon perusasian tajuaminen.
Vuonna 2016 taas olin ruvennut ajattelemaan, että Kristuksen
sovitustyön ja Pyhän hengen voiman takana ei välttämättä olekaan
toimivaa Jumalaa, vaan että kyseessä saattaa olla pelkästään hyvää
tekevä psykologinen ilmiö. Vuonna 2021 olin tullut siihen
tulokseen, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen
sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene
muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä
hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään
riippumatta, jos muuttuu. Siteeraan lopuksi Jeesus Nasaretilaista:
"Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."
Tämä sivu on
yksi vanhimmista nettisivujeni sivuista. Tämä oli olemassa jo
1990-luvun melkein lopulla.