URHEILUTIETÄJIEN SUKSI 2007

Tämä veikkaus on tarkoitettu erityisesti jäsenistömme "syville riveille". Veikkauksessa testataan tietämystä ja ennustuskykyä perinteisissä suksilajeissa. Veikkaus on vastaavanlainen kuin kaksi vuotta sitten järjestetty Suksi 2005.

Veikkaus sisältää kolme osaa: 1. Anterselvan ampumahiihdon MM-kisat, 2. Åren alppihiihdon MM-kisat ja
3. Sapporon pohjoismaiset hiihtolajien MM-kisat.
Jokainen osa veikataan erikseen ja kokonaiskilpailussa pisteet lasketaan yhteen. Yhteiskilpailun kolme parasta palkitaan yhdistyksen perinteisillä palkinnoilla. Tasapisteiden sattuessa tarkastelemme ekstrakysymyksiä. Yhteispisteiden osalta järjestys on ekstra-A, tarvittaessa ekstra-B, ekstra-C jne. Jokaisesta osasta palkitaan paras veikkaaja, joka ei ole päässyt palkinnoille. Osakilpailujen palkittavat tarkastellaan suoritusjärjestyksessä. Tarvittaessa osakilpailujen järjestykset tasapisteissä määräytyvät ekstratehtävien avulla. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan yksi palkinto.

Jokaisessa osassa veikkaus on kaksiosainen. Ensimmäinen kysymys kuuluu: "Kuka voittaa?" Teidän tulee veikata kaikkien lajien voittajaa eli urheilijaa nimeltä. Käytä vastauksessa urheilijan koko nimeä. Joukkuelajeissa veikataan voittomaata. Veikkauksessa ei tunneta varaveikkauksia. Tyhjäksi jätetty voittajaveikkauskohta tuottaa aina kyseisestä kohdasta 0 pistettä. Käsinkirjoitettujen vastausten osalta haluan kokemukseni perusteella muistuttaa, että en ole ammatillani apteekkari.

Suksiveikkauksen kunniaksi tämän kisan pistelaskumallina käytetään FIS:n maailmancupin pistelaskumallia. Jos olet veikannut voittaja oikein, saat kyseisestä lajista 100 pistettä. Jos veikkaamasi urheiluja sijoittuu toiseksi, saat 80 pistettä. Oikeasta kolmosesta saat 60 pistettä, nelosesta 50 pistettä, viitosesta 45 pistettä, kuutosesta 40 pistettä ja niin edelleen, että jos veikkaamasi urheilija sijoittuu sijalle 30. tuottaa veikkaus sinulle yhden (1) pisteen. Kuten FIS:n pistelaskussa, jaettu sijaluku ei vaikuta alentavasti pistemääriin. Eli jaettu kolmossija on kolmossija.

Toinen kysymys kuuluu: "Mikä on parhaan suomalaisen sijoitus?" Teidän tulee veikata jokaisessa lajissa parhaan suomalaisen sijalukua. Joukkuelajeissa veikkaamme Suomen edustusjoukkueen sijalukua. Ne lajit, missä Suomella ei ole edustusta tai kukaan edustaja ei sijoitu, jätetään toisen osion pisteissä huomioimatta. Eli muista veikata varalta kaikkien lajien parasta suomalaista. Tyhjäksi jätetty sijaveikkauskohta tuottaa aina kyseisestä kohdasta 0 pistettä. Ne lajit, missä ei ole suomalaisedustusta, lasketaan pistelaskuun vain voittajaveikkauksen osalta.

Jos sinun veikkaama sijaluku osuu täysin oikein, saat siitä lajista 100 pistettä. Yhden sijaluvun erehdys tuottaa 80 pistettä. Kahden sijaluvun erehdys tuottaa 60 pistettä. Kolmen sijaluvun erehdyksellä saa 50 pisteen, neljän erehdyksellä 45 pistettä, viiden erehdyksellä 40 pistettä ja niin edelleen että 29 sijan erehdyksellä saa vielä (1) pisteen. Jaettujenkin sijojen osalta tarkastelu suoritetaan loppusijoitusten perusteella. Eli jaettu kolmossija on kolmossija.

Sijoitukset ja pisteet määräytyvät kilpailun virallisten tulosten perusteella kyseisen lajin palkintojen jaon yhteydessä. Mikäli palkintojen jaon jälkeen tapahtuu hylkäyksiä esim. dopingin vuoksi, ne eivät vaikuta kisamme pistelaskuun. Talven 2002 olympialaisten tuloksilla Muhlegg-veikkaus olisi tuottanut täydet pisteet sekä 30 km:llä ja takaa-ajossa, mutta päätösmatkalla em. espanjalaista veikanneet olisivat jääneet ilman pisteitä.

Suomalaisten sijoitusten tarkastelussa on käytössä seuraavat tarkennukset. Jos kaikki mukana olevat suomalaiset keskeyttävät hiihdon normaalimatkoilla tai pujottelulajien (pujottelut ja suurpujottelu) ensimmäisellä kierroksella, jäävät kyseisen lajin suomalaispisteet jakamatta. Mutta jos paras suomalainen karsiutuu jatkosta sprinttihiihdossa tai pujottelulajien toiselta kierrokselta, laskemme hänen lopulliseksi sijaksi karsinnan / ensimmäisen kierroksen sijaluvun. Jos vastaavasti paras suomalainen keskeyttää pujottelulajien toisella kierroksella, lasketaan tässä veikkauksessa hänen sijakseen 30. Sprinttihiihdon pudotuskisan keskeytykset ja hylkäämiset tuottavat sijoituksen vastaavalla periaatteella. Muu epäselvät ja ennakoimattomat pistelaskutapaukset ratkaisee veikkauksen järjestäjä.

Kisapaikkakunnilla käytävät sääolosuhteiden takia siirretyt lajit lasketaan luonnollisesti kisaamme kuuluviksi lajeiksi. Jos taas jokin laji siirretään käytäväksi myöhemmin jossain muualla, kuten ampumahiihdon MM-kisoissa Kontiolahdella 1999, ei niitä lajeja lasketa mukaan veikkaukseemme.

Veikkausten viimeiset palautuspäivät ovat: ampumahiihto ja alppihiihto tiistaina 30.1 ja pohjoismaiset hiihtolajit tiistaina 13.2. Postivastauksista pitää löytyä kyseisen päivän postileima. Sähköpostivastaukset on oltava minulla viimeistään klo 20. Lomieni takia veikkaukset tulee palauttaa määräaikoihin mennessä. Reissujeni jälkeen en käsittele myöhässä tulleita vastauksia.

Näillä sivuilta löytyvät veikkauksen sääntötarkennukset, pistelaskutaulukot ja veikkauksen tulospalvelu. Hiihtolajien osalta tulospalvelu toiminee vain korkeintaan kisaviikolla.

Tietäjien hallituksen päätöksellä veikkauksen järjestäjällä on mahdollisuus osallistua myös itsensä järjestämään veikkaukseen. Veikkauksen järjestäjä osallistuu kisaan periaatteella "maine ja kunnia", sillä hänen ei voi voittaa varsinaisia sijoituspalkintoja. Tarkoitukseni on ylläpitää veikkaustuntumaani osallistumalla tähän kisaan. Oman veikkausrivini lähetän palautusajan puitteissa veikkauksen jo palauttaneille ja sähköpostinsa ilmoittaneille kisailijoille. Lisäksi oma rivini on nähtävissä aikanaan myös nettisivuillani yhdessä muiden kisailijoiden veikkausten kanssa.

Onnea ja menestystä! Veikkauspostia odotellessa!
Rauhallista joulua ja suomalaisittain mitalirikasta uutta vuotta toivottaen,

Juha Torvikoski

Takaisin SUKSI 2007 -aloitussivulle