Mitä sienet ovat?

Keltahäiväkkä (Foto © J. Korhonen)

Sienet, myös syötävät sienet, ovat eläviä olentoja kuten me itsekin. Viimeaikaisten tutkimusten myötä on selvinnyt, että sienet ja eläimet ovat jopa melko läheistä sukua keskenään. Ne ovat kaukaisia serkkujamme. Sienten rakenne ja kasvutapa vain poikkeavat suuresti omastamme. Niillä ei esimerkiksi ole hermostoa eikä aisteja.

Sienet koostuvat hyvin ohuesta solujonosta, sienirihmasta. Yhden sienirihman paksuus on vain muutama millimetrin tuhannesosa. Yksittäistä rihmaa ei yleensä voi nähdä paljain silmin. Hiuksen paksuuteen mahtuu rinnakkain parikymmentä sienirihmaa.

Kun rihmasto kasvualustallaan haarautuu ja leviää joka suuntaan, siitä syntyy silmin näkyvä sienikasvusto. Sitä kutsutaan homepesäkkeeksi. Sienten kasvua jossakin aineessa kutsutaan aineen homehtumiseksi, puusta puhuttaessa myös lahoamiseksi. Sienten kasvua voi tarkkailla esimerkiksi jättämällä kostea leivän tai hedelmän pala purkkiin. Jos lämpötila ja kosteus ovat sienelle sopivat, ruoka ja muu elollinen aines homehtuu melkein väistämättömästi, koska sienten pölymäisiä leviämissoluja, itiöitä, leijuu lähes kaikkialla.

Sienten itiöt ovat pyöreähköjä tai pitkänomaisia, rihmojen päistä irtoavia sienisoluja. Niiden paksuus on samaa luokkaa kuin rihmojenkin. Itiöitä voi nähdä paljain silmin vain silloin, kun ne kertyvät yhtenäiseksi massaksi. Esimerkiksi leivän tai juuston pinnan vihreillä homesienillä juuri itiöt ovat vihreitä ja antavat oman värinsä koko pesäkkeelle. Herkkusienten alapinta muuttuu tummaksi, koska siinä kypsyvät herkkusienen itiöt ovat mustia. Kärpässienten heltat pysyvät valkeina, koska niiden itiöt ovat muun rihman tapaan valkeita.

Ne silmin näkyvät sienet, joita metsistä poimitaan syksyisin syötäviksi, ovat vain sienten osia. Valtaosa sienestä on levittäytynyt ohuena rihmastoverkostona maan juurien ja huokosten lomaan tai lahopuun sisään ja kasvaa siellä ympäri vuoden. Esille tulevan osan ainoa tarkoitus sienen kannalta on muodostaa sienen itiöitä ja karistaa ne lentämään tuulen mukana uusille kasvupaikoille. Sienen maastossa näkyvää osaa kutsutaankin itiöemäksi, mikä tarkoittaa itiöiden synnyttäjää. Itiöemä koostuu tiheästi punoutuneesta sienirihmasta.

Ruokaa pilaavat homeet ovat aivan oikeita sieniä siinä kuin tatitkin. Ne kuuluvat yleensä vain eri heimoihin tai sukuihin. Tavallisimmilla homeilla itiöemä on erittäin pieni ja se jää huomaamattomana jyväsenä rihmaston sisään. Maastossa helposti näkyviä lajeja kutsutaan itiöemän koon perusteella makro- eli suursieniksi, pienempiä mikro- eli piensieniksi.

Suuriin itiöemiin sieni voi kerätä paljon ravinteita, ja monet muut eliöt ovatkin oppineet syömään niitä. Ihmisen kanssa sieniruuasta kilpailevat esimerkiksi porot, lehmät, etanat ja monien hyönteisten toukat. Sienistä usein löytyvät "madot" ovat yleensä sieniin erikoistuneiden sääskien toukkia.

Sienilajeja on hyvin paljon. Maailmassa arvioidaan olevan yli miljoona ja Suomessakin vähintään 5000 sienilajia. Jotkin sienet ovat harvinaisia, monet uhanalaisiakin. Maaperässä ja kasviaineksessa piilevät piensienet ovat vielä paljolti kartoittamatta, mutta niitäkin lienee jo Suomessa useita tuhansia lajeja. Monet lajeista ovat metsäpuiden ja ravintokasvien rajuja taudinaiheuttajia, juurisienet taas ylläpitävät puiden kasvua. Toiset sienilajit osallistuvat mullan muodostumiseen maassa. Ilmaston lämpeneminen voi tulevaisuudessa heijastua Suomen sienilajistoon ja sitä kautta kasvillisuuteen yllättävin ja kohtalokkain tavoin.

Sienilajeista osa, Suomessa ehkä pari sataa lajia, on hyviä ja harmittomia ruokasieniä. Useammat ovat eri tavoin lievästi vatsaa ärsyttäviä, pahanmakuisia tai muuten ruuaksi kelpaamattomia. Muutama laji on hengenvaarallisesti myrkyllisiä. Monen sienen syötävyyttä ja oikeaa esikäsittelyä ei vielä tunneta. Myös hyvien ja huonojen lajien tunnistaminen toisistaan on usein vaikeaa. Luonnonsienten keruu ruuaksi on hauska ja järkevä harrastus, mutta vaatii paljon tietoa, tarkkuutta ja käytännön kokemusta.