Valleygirl'sit

Tassusta ei sitten lopulta tullut näyttelykissaa, hänen näyttelyuransa loppuu CH:n saatuaan. Mutta Tassu on kyllä oppinut myös melkoiseksi kehrääjäksi, ja hänellä on todella hyvä turkinlaatu ja varsin hyvät korvat, joten hän varmaankin jatkaa sukua jossain vaiheessa hieman vielä aikuistuttuaan...

Valmisteluja Tassun tulevan pentueen osalta on alettu tehdä, eli Tassu kävi maaliskuun lopussa testeissä ja sirutettiin. Terve kissa kaikin puolin eläinlääkärin arvioinnin mukaan. Sulhaseksi Tassulle on kaavailtu EC Sada Mess Boy Manuelia, punatäplikästä todella hyvin näyttelyissä menestynyttä poikaa ja alkukesästä voisi olla hyvä aika käydä Manun luona vierailulla (kunhan Manukin on testattu). Ensimmäinen astutusyritys päätyi lopulta valetiineyteen, mutta ehkä yhdistelmää kokeillaan toistamiseen.

Tossu ei ehkä ole sittenkään rakenteeltaan huippu-angora, vaan hän on vähän siskoaan vankempi pienikorvaisempi ja lyhythäntäisempi, mutta suloinen hän on. Ja luonteen puolesta hän kyllä on aivan tyypillinen pirteä (joskus vähän liiankin) angora.

Tossu pääsi viettämään lemmikin elämää, ja hänet on siis leikattu. Hänen ruumiinrakenteensa ja karvanlaatunsa ei oikein täytä angoran tyypillisiä piirteitä, karvaa kun on vähän liikaakin ja osittain se taitaa olla jopa aluskarvaa.

Luonteeltaan Tuittu on seurallinen ja leikkisä ja todellinen kehruukone. Kumma kyllä hän on aika lailla alakynnessä sisällä tuttujen kissojen seurassa, varsinkin Deniz-emoa kohtaan Tuittu osoittaa melkoista kunnioitusta.

Hän on myös varsin vieraskorea kissa, joka ottaa mielellään vastaan lasten ja vieraitten rapsutukset.

Tuittu osoitti varsin äidillisiä piirteitä Denizin toisen pentueen kanssa. Hieman epäilimme miten Tuittu pentuihin suhtautuu, mutta parin päivän jälkeen Tuittu alkoikin keinoemoksi, ja jopa imetti pentuja. Ehkä Tuitun sittenkin pitäisi saada omatkin pennut hoidettavakseen...   

Viraton erottui jo pentuna huippusirona ja pitkähäntäisenä pentuna joukosta ja nyt aikuisenakin hän edelleen on pitkäjalkainen ja melko sirokin, tosin pikkuhiljaa hänestäkin on tullut aikuinen kolli, ja hän on saanut massaa. Nuorena kollina hän menestyi näyttelyissäkin hyvin, kerran hänet valittiin myös Tuomarin parhaaksi nuoreksi, mutta hän ei pidä autoilusta ja siten kävimme hänen kanssaan liian vähän nuorena näyttelyissä, eikä hän tottunut touhuun, tai muuten vaan arvostelupöytä on liian pieni... eikä häntä siksi ole nähty näyttelyissä CH:ksi valmistumisen jälkeen (kerran kokeiltiin ja todettiin, että hän kyllä sopii esittelynäyttelyihin, mutta käsittelystä hän ei oikein pidä).

Viraton on mukava ihmisten seuraa kaipaava kissa, jonka kanssa ei ole vaikeuksia kynsien leikkuun tai muun käsittelyn kanssa kotona.

Viraton on lempinimestään huolimatta ehtinyt saada jälkikasvuakin, tosin tähän mennessä vasta kahden pennun verran. Ainakin Umra on tainnut periä Virattoman siroutta, vaikka Sari-emoa ei voikaan kehua siroksi. Ehkä hän vielä pääsee toisenkin pentueen isäksi...

Viraton kävi huhtikuun alussa päiväkahvilla Tampereella valkoisen tytön (Kuutuulen Hemera) luona. Ja pariskunta taisi suoriutua tehtävästä mallikkaasti, jo puolen tunnin tutustumisen jälkeen alkoi tapahtua ja Viraton pääsikin kotiin sitten heti seuraavana päivänä. Vierailu tuotti tulosta, ja Viraton on nykyään siis kahden pentueen isä.

Deniz tuli meille vuoden vanhana, ja vaikka edellinen omistaja joutuikin luopumaan hänestä siksi, ettei hän tullut hänen muiden kissojen kanssa toimeen, hän sopeutui nopeasti Valleygirl'seille. Muistona aikaisemmasta elämästään hänellä on kyllä edelleenkin pari lovea korvissaan. 

Deniz on osoittautunut erinomaiseksi näyttelykissaksi varsinkin luonteeltaan, mutta myös rakenteensa puolesta. Niinpä hänet on kolme kertaa valittu TP:ksi. EC:ksi Deniz valmistui 12.1.2002 kotinäyttelyssään Jyväskylässä.

Myös Denizin jälkikasvu, joista toinen pentue on vasta kehittymässä, on kehittynyt varsin hyvärakenteisiksi angoriksi, niinpä Deniz sai vuonna 1999 kunnian olla Vangora-yhdistyksen Vuoden siitosnaaras ja vaikutti omalta osaltaan siihen, että Valleygirl's-kissala valittiin samana vuonna Vangora-yhdistyksen Vuoden kasvattajaksi.

Deniz on leikkisä kissa, joka osoittaa ajoittain rakkauttaan jopa liiallisuuksiin asti huutaen perään oven takana ja vallaten sänkymme muilta kissoilta.

Nykyään Deniz viettää eläkepäiviä, ja leikkaamisen jälkeen sai sen verran massaa lisää, ettei hän enää ole oikein näyttelykunnossa. Niinpä hänenkin näyttelyuransa on päättynyt, ehkä hän osallistuu joihinkin esittelynäyttelyihin tulevaisuudessa.

Kalle oli aikoinaan melkoinen ihmettelyn aihe näyttelyissä, häntä ei oikein osattu yhdistää mihinkään rotuun, hän kun oli ensimmäisiä Suomessa näyttelyissä nähtyjä värillisiä angoria ja toisaalta liian sirorakenteinen norjalaiseksi metsäkissaksi tai maine cooniksi. 

Kalle on luonteeltaan todellinen turkkilainen angora: todella leikkisä ja seurallinen kissa ja nykyään tyttöjemme kanssa asustellessaan hän on myös kaikkien tyttöjen kaveri. Sen sijaan muiden urosten kanssa hänellä ei ole mennyt varsinkaan kastroinnin jälkeen aivan yhtä hyvin.

Kalle on jättänyt hyvää jälkikasvua. Y-pennut ovat varsinkin luonteeltaan, XV-pennut puolestaan erityisesti rakenteeltaan hyvätasoisia. Niinpä Kalle onkin saanut kahdesti kunnian olla Vangora-yhdistyksen Vuoden Angora-siitosuros ja Valleygirl's-kissala Vuoden Angora-kasvattaja (vuosina 1998 ja 1999).

kilpikonnatäplikäs naaras
(kastraatti)
veriryhmä A (kantaa B)
PKD-neg.
syntymäaika: 1.6.1996

Niinpä Sarista tuli kissalamme seuraava suvunjatkaja, vaikka hän onkin ns. vanhan tyyppinen angora. Sarin ensimmäisen pentueen (Y-penteen) syntymän aikoihin Sari oli kylläkin vielä aivan hyvätyyppinen angora sen ajan luokittelun mukaan, toki myös huomattavasti nykyistä hoikempikin silloin, mutta U-pentuetta suunnitellessamme vaakakupissa painoi Sarin vieras, Lulla-emon kautta tuleva venäläinen sukutausta.

Sari oli pentuna ja on edelleenkin hieman syrjään vetäytyjä. Johtuisikohan se siitä, että hän oli "poikkeava" nuori neljän valkoisen sisaruksensa joukossa. Sari nauttii kyllä suuresti kun pääsee syliimme kehräämään tai tyynylle pään ympärille nukkumaan, mutta nykyään hän on joutunut hieman alakynteen kissalamme toisen sukukunnan (Deniz ja hänen jälkeläisensä) kanssa.

valkoinen, sinisilmäinen naaras
(kastraatti, kuuro)
syntymäaika: 1.6.1996

Luonteeltaan Siri on kyllä valkoisten kissojen ja ehkä kuuroutensakin seurauksena, erittäin ihmisrakas kissa. Tosin käsittelystä hän ei pidä yhtään, ja kertoo sen kyllä kovalla äänellä myös. Lienee kuuroille kissoille tyypillistä, että he ovat melko äänekkäitä.

valkoinen, sinisilmäinen naaras
(kastraatti)
veriryhmä A
syntymäaika: 28.12.1992

Hänelle oli jo meille tullessaan varattu sulhanen, oikeastaan ainoa sukutaustaltaan hänelle sopiva uros, USAsta Suomeen tullut valkoinen, keltasilmäinen GIP&EC Yildiz Oberon "Obie" joten Lulla pääsi melko pian meille tulon jälkeen perheen perustamispuuhiin. Pentue oli samalla ensimmäinen Valleygirl's- pentue. Lulla oli erinomainen emo, ja hoiti pentunsa tunnollisesti, kuten myös Sari-pentunsa pennut vuosi oman pentueensa jälkeen. Ja edelleenkin hän hoitaa Saria silloin tällöin kuin pentua. 

Cindy tuli meille keväällä 1995 USAsta. Hän oli poikkeuksellisen ihmisrakas kissa, joka jaksoi viihdyttää meitä aina sylissä nukkuen, ja poiketen muista kissoistamme, Cindy osoitti samaa huomiota myös kaikille vieraillemme.

Cindyn elämään sisältyi varsin paljon sairastelua, 4-vuotiaana hänellä todettiin munuaisvika, myöhemmin hänellä todettiin myös sydänvika. Cindyn kuoleman aiheutti lopulta munuaisten pettäminen, patologisessa tutkimuksessa todettiin toisessa munuaisessa kroonisen munuaistulehduksen merkkejä ja toisessa munuaisessa puolestaan akuutti märkivä munuaistulehdus. 

Silvalla tulee aina olemaan sydämissämme erityissija, koska hän osoitti meille kuinka paljon  kissa voi antaa rakkautta ja iloa. Hän oli todella ihmisrakas sylikissa, ehkä kuuroutensa takia normaaliakin ihmisrakkaampi. Hänen kauttaan myös päädyimme kissaharrastuksen pariin, vaikkei se tarkoituksemme ollutkaan.  Kasvattajan toivomuksesta  lähdimme kokeilemaan näyttelyä  (siihen aikaan kuuro kissakin saattoi osallistua näyttelyihin), ja vaikkei Silva erityisemmin näyttelyissä pärjännytkään, innostus harrastukseen kuitenkin heräsi. Ehkä innostumiseen vaikutti myös se seikka, että turkkilaisten kissojen omistajat ovat todella mukavaa porukkaa.

Silvan kuolema tuli niin kovin yllättäin, hän ei koskaan sairastellut, vielä viimeisenä aamunakin hän vaikutti terveeltä. Illalla kun tulimme kotiin, Silvan hengitys oli muuttunut tiheäksi, ja hänen oli kaikin tavoin vaikea hengittää. Silvan rintaontelo oli täyttynyt nesteestä ja vaikeutti hengitystä. Eläinlääkäri arvioi että syyt useimmiten tämän ikäisellä kissalla on kasvaimet tai selvittämättömät syyt, mutta yhtä kaikki, apu olisi vain tilapäinen vaikka neste rintaontelosta olisi poistettu.

Vilma oli toinen kissamme ja tuli meille muutettuamme Jyväskylään.

Vilma oli rauhallinen, tosin hieman arka kissa, joten vieraamme eivät useimmiten näe hänestä vilahdustakaan. Hän ottaa kotikissamaisen tyynesti, vaikkakin surkeasti valittaen, eläinlääkärireissut ja kynsien leikkuu ja muu hoito sujuu ongelmitta. Mutta kyllä hänkin osaa kertoa mielipiteensä asioista, vaikkakin hieman pienemmin elkein kuin muut kissamme.

Vilma eli melkein 16 vuotiaaksi. Vilman veivät pahanlaatuiset kasvaimet.