   
|

Tulevaisuudessa
lihantuotannon tuet lopetetaan kokonaan. Lihankulutus luokitellaan
ylellisyydeksi ja sille asetetaan erikoisveroja, kuten tähän
asti on asetettu alkoholille ja tupakalle. |
Pekka
Heinänen: Kasvissyöjän
etiikka
Näytteenä kirjan
viimeinen essee
Tulevaisuuden näkymiä
Uskon
että tulevaisuuden ravinto on kasvisravintoa.
Ed Ayres Worldwatch-instituutista on sanonut,
että lihansyönti on jo loppusuoralla.
Hänen mukaansa vesipula, lantaongelmat
ja metsien hävitys pakottavat lopettamaan
lihalla mässäilyn. Ed Ayres pitää mahdollisena,
että me tulevaisuudessa olemme täysin
tyytyväisiä monipuoliseen kasvisravintoon
emmekä enää edes muista, millaiselta
tuntui syödä lihaa.
Merkkejä muutoksesta on jo havaittavissa.
Varsinkin koulunuorison keskuudessa kasvissyönti
lisääntyy jatkuvasti. Kun saavutetaan
ns. kriittinen massa, kasvissyönti lisääntyy
räjähdysmäisesti. Silloin primitiiviset
ravintotottumukset hylätään
ja ihmiskunta omaksuu nykyaikaan paremmin
sopivan kasvisruokavalion.
Kasvisravintoon siirtymiseen vaikuttavat eri
syyt. Toiset niistä ovat suorastaan pakottavia.
Vakava haaste ihmiskunnalle on viljelymahdollisuuksien
kaventuminen. Kaiken aikaa entisiä peltoja
jää tiestön, lentokenttien ja
asutuskeskusten alle. Myös suolaantumisen
ja eroosion takia menetetään jatkuvasti
peltoja. Uutta viljelymaata ei ole enää juurikaan
mahdollista raivata menetetyn tilalle. Väestökään
ei osoita vähenemisen merkkejä. Näin
ollen on pakko lisätä ja tehostaa
suoraan ihmisravinnoksi tulevan ravinnon tuotantoa.
Se tapahtuu siten, että rehun tuotannosta
siirretään peltoalaa kasvisravinnon
viljelyyn. Muutosvaraa on todella paljon, sillä noin
kaksi kolmasosaa kaikesta viljelysmaasta käytetään
länsimaissa eläinten rehun kasvattamiseen.
Tulevaisuuden näkymät kirjaisin seuraavasti.
Elintarviketuotannon tukipolitiikkaa tullaan
uudistamaan järkevämpään
suuntaan. Lihantuotannon tuet lopetetaan kokonaan.
Lihankulutus luokitellaan ylellisyydeksi ja
sille asetetaan erikoisveroja, kuten tähän
asti on asetettu alkoholille ja tupakalle.
Muun eläinperäisen elintarviketuotannon
tukia vähennetään. Vapautuvat
varat käytetään kasvisravinnon
tuotantoon. Työvoimaa siirtyy työvaltaiseen
luomukasvistuotantoon. Elintarviketeollisuus
valmistaa kasvismateriaaleista tuoreita eineksiä,
joihin ei tarvitse pumpata haitallisia säilöntäaineita,
koska menekki takaa nopean vaihtuvuuden. Kasvisravinnolla
elettäessä ruokaa riittää kaikille.
Ihmiset sairastavat vähemmän, ja
he ottavat suuremman vastuun omasta terveydestään
kuin tähän mennessä. Terveydenhoitokulut
vähenevät huomattavasti. Suunnattomia
kustannuksia vaatineitten eläintautien
historia päättyy. Eläinten huono
kohtelu loppuu. Kotieläiminä pidetään
vain lemmikkejä.
Kirjan esseet
Kasvisvaltainen
evoluutio
"Olkoot
ne teidän ravintonanne"
Luolamiehestä viljelijäksi
Teurastuksen pyhittäminen
Juuret lihakulttuurissa
Iloa ja tyydytystä kasvisravinnosta
Kasvisvaltainen itä
Nykyajan vegetarismin suuntia
Kevennystä ruokavalioon
Terveyttä soijatuotteista
Ravinto ja terveys
Kasvissyöjän etiikka
Tappamisesta
Ravinto ja energia
Ravinto ja ympäristö
Ravinto ja oikeudenmukaisuus
Tukipolitiikka
Kasvisravinnon saatavuus
Lähiruokaa vai tuontikasveja?
Luomuviljely kasvissyönnin näkökulmasta
Kasvisravintoa geenitekniikalla
Ravintoon liittyviä arvostuksia
Tulevaisuuden näkymiä
Tilaa
nyt tekijältä
Hinta 10,00 € sisältää
postikulut
Takaisin kirjaesittelyihin
|