|
| MAFIAN HISTORIA The good ol' days Mafia oli laaja rikollisjärjestö, joka kehittyi Palermossa ja läntisessä Sisiliassa. Se erottui muiden järjestöjen joukosta nopealla etenemisellään ja kukoistuksellaan Sisilian yhteiskunnassa. 1900-lukuun mennessä mafia piti vallassaan lähes kolmannesta osaa läntisestä saaresta. Mafia aloitti sisialaisena salaseurana. Heikkojen hallitusten aikana 1800-luvulla mafia alkoi harjoittaa Sisiliassa omavaltaista, viranomaisista piittaamatonta toimintaa. Tämän toiminnan menetelmiä olivat mm. painostus, kiristys ja väkivalta. Se samalla sekä sorti saaren väestöä, että samalla suojeli tätä viranomaisilta ja järjestön ulkopuolisilta rikollisilta. Mussolinin hallinnon
aikana mafian valta alkoi murentoa, mutta se palasi
entisiin mittoihinsa 2. maailmansodan jälkeen. Edes
1960-luvulla suoritetut joukkovangitsemiset eivät
pystyneet hillitsemään järjestäytyneen rikollisuuden
nousua. Chicagon mafian loi mies
nimeltään Jim Colosimo. Hän keräsi yhteen joukon
italialaisia ja sisialaisia eliminoimaan mahdolliset
kilpailijat yökeikoillaan. Ennen kuin Johnny Torrio tuli
mukaan kuvioihin, ei jengissä ollut vielä paljoakaan
järjestystä. Sekä Torrio että Capone
etenivät loistavina liikemiehinä, kunnes Hymie Weiss
yritti tappaa Torrion. Yritys epäonnistui, mutta Torrio
lähti ja Capone jäi asioiden johtoon itsekseen. Caponen ainoa virhe oli, että hän ei maksanut kaikkia verojaan ja veroviraston kautta Capone passitettiin lopulta kiven sisään. Caponen jälkeen tyyppi nimeltään Frank Nitti otti ohjat käsiinsä ja hän osoittautui erittäin taitavaksi alallaan. Nitti pysyi poissa julkisuudesta, kunnes häntä ja hänen porukkaansa syytettiin muutaman Hollywood-studion kiristämisestä. Oikeuteen joutumisen sijaan nitti ampui itseään päähän kolmekasilla. Oli Tony Accardon vuoro johtaa ja mafia kukoistikin hänen otteessaan. Sen valta laajeni Vegasiin ja Renoon. He määräsivät maksettavaksi katuveron jokaisesta laittomasta teosta, joka Chicagossa tehtiin. Accardo oli vuosia johdossa, kunnes hän lopulta lopetti hommansa. Vuonna 1957 johtoon astui Sam Giancana, Tony Accardon määräyksestä. Ciancana pomottikin vuoteen 1966 asti, jolloin hän joutui vuodeksi vankilaan. Kun hän pääsi pois telkien takaa, pomonsa elintyyliin kyllästynyt jengi lahtasi Ciancanan ampumalla tätä kahdeksan kertaa kellarissa vuonna 1975. Mafian toiminta jatkui
monien eri johtajien alla ja loppujen lopuksi jokainen
heistä joutui vankilaan. Lopulta Accordo joutui
pakostakin takaisin määräyshommiin ja hän kuoli
lopulta vuoden 1991 maaliskuussa.
|
Sopranos ja siihen liittyvät hahmot ovat seuraavien osapuolten omaisuutta; Brillstein-Grey Entertainment, Soprano Productions, Inc., Chase Films ja Home Box Office, a Division of Time Warner Entertainment Company, L.P. Näillä sivuilla en tee rahaa penniäkään ja sivut on tarkoitettu fanien iloksi. Sivujen suunnittelu ja grafiikat © Webmaster. Älä kopioi tekstiä, suunnittelua tai grafiikkaa ilman lupaani.
The Sopranos and all related characters are the property of Brillstein-Grey Entertainment, Soprano Productions, Inc., Chase Films and Home Box Office, a Division of Time Warner Entertainment Company, L.P. I don't make any money with these pages and they are meant purely for the fans enjoyment. The design and graphics of these pages are © Webmaster. Don't copy any text, design or graphics without my permission.